Kun keho ei pysy mukana

Saaristoviikonlopun jälkeen voin oikeasti paremmin kuin pitkään aikaan. Mieli oli kevyempi, kehossa oli hieman enemmän voimaa ja sain taas tuntea että olen taas ihminen. En pelkästään potilas.

Maanantaiaamuna lähdin aikaisin uusiin verikokeisiin. Niiden perusteella päätettäisiin, voidaanko keskiviikon hoito toteuttaa vai ei. Tässä vaiheessa siitä on melkein tullut rutiini. Verikokeet. Odotetaan puhelimen ilmoitusääntä, tarkistetaan Maisa. Odotetaan vähän lisää.

Iltapäivällä tulokset alkoivat ilmestyä. Näin heti ne tutut pienet ympyrät ja sanan “Matala” arvojen vieressä. Ja siinä hetkessä mieliala romahti saman tien.

Sama tarina taas

Hemoglobiini oli sentään noussut selvästi verensiirron jälkeen. 78:sta 104:ään. Se selitti, miksi kehossa oli tuntunut paremmalta viikonlopun aikana. Miksi jalat eivät polttaneet yhtä paljon, miksi jaksoin liikkua vähän enemmän enkä kärsinyt jatkuvasta päänsärystä.

Mutta leukosyytit olivat laskeneet entisestään. Se tuli shokkina. Ja neutrofiilit, jotka ovat immuunipuolustuksen kannalta todella tärkeitä, olivat edelleen aivan liian matalat. En oikeastaan edes tarvinnut enää puhelua Helsingistä. Tiesin melkein jo valmiiksi, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Ja niin kävi taas.

Syöpäkeskuksen hoitaja soitti tiistaina, ja aivan kuten epäilin, kehoni ei vieläkään kestä seuraavaa hoitoa. Jälleen kerran kaikkea siirrettiin viikolla eteenpäin. Ja samalla alkoi taas sama kalenteripalapeli. Uusia aikoja. Uusia verikokeita. Siirrettyjä tutkimuksia. Koko arjen ja kaikkien perheenjäsenien kalentereiden uudelleenjärjestelyä.

“Et voi tehdä enempää”

Kysyin, voisinko itse tehdä jotain. Jotain pientäkin, aivan miten minimaalista tahansa, mikä auttaisi kehoa vähän eteenpäin. Mutta vastaus oli ei. En voi itse tehdä mitään. Ei ole mitään ihmekeinoja. Pitää vain syödä ja juoda riittävästi. Levätä. Yrittää palautua. Kaikkein tärkeintä on pysyä terveenä.

Juuri nyt luuydin tekee täysillä töitä yrittäessään tuottaa uusia verisoluja. Viimeinen asia, mitä kehoni tarvitsee, on flunssa tai jokin muu infektio viemään energiaa siitä työstä. Joten jatkan kotona pysymistä, ja perhe jatkaa käsienpesua ja käsidesin käyttöä. Hoitaja pyysi myös yrittämään olla stressaamatta liikaa, vaikka tilanne tuntuu raskaalta. Helpommin sanottu kuin tehty.

Tappio, joka ei oikeastaan ole tappio

Tämä on kuulemma hyvin tavallista. Hoidot ovat brutaaleja, ja Syöpäkeskuksessa on arkipäivää, että hoitoja joudutaan siirtämään. Ihmiset reagoivat eri tavoin, ja moni tarvitsee taukoja ehtiäkseen toipua. Tiedän kaiken tämän järjellä ajateltuna. Mutta tunnetasolla tämä tuntuu silti tappiolta.

Haluan vain jatkaa aikataulun mukaan. Jatkaa eteenpäin. En jäädä paikalleni. Lisäksi annosta pienennetään nyt vielä lisää, koska reagoin uuteen hoitoyhdistelmään niin voimakkaasti. Seuraavalla kerralla saan 80 prosentin annoksen, toiveena että kehoni ehkä kestäisi sen paremmin.

Tiedän, että lääkärit tekevät juuri sen, mikä on oikein ja turvallista. Mutta juuri nyt on vaikea olla positiivinen. Tuntuu niin avuttomalta, kun tilanteelle ei itse voi tehdä yhtään mitään.

Kommentarer

6 vastausta artikkeliin “Kun keho ei pysy mukana”

  1. Sari Ågren avatar
    Sari Ågren

    Hei ja tervehdys kohtalotoveriltasi. Luin mielenkiinnolla tarinaasi ja siinä oli paljon yhtäläisyyksiä omaani. Sain triplanegadiagnoosin marraskuussa 2025 täysin yllätyksenä ekan mammografiani yhteydessä. Olin juuri täyttänyt viisikymmentä. Minut leikattiin heti ja sytot olen saanut vasta leikkauksen jälkeen. Nyt odottelen sädehoitoja. Minunkaan syöpäni ei tiettävästi ole levinnyt eikä geenutesteissä todettu perinnöllisyyttä.
    Olen koittanut pysyä luottavaisena ja positiivisena. Se on tärkeää myös lapsiani ajatellen. Heikkoja hetkiäkin on ollut.
    Kaikkea hyvää ja paljon voimia sinun taipaleellesi! Kaikki menee hyvin meillä molemmilla. Siihen uskotaan.

    1. Celinda Byskata avatar
      Celinda Byskata

      Kiitos paljon kommentistasi ❤️
      On aina jotenkin erityistä kuulla ihmisistä, jotka kulkevat samaa polkua, vaikka en tietenkään toivoisi tätä kenellekään. Triplanegatiivinen syöpä tuli minullekin täysin yllätyksenä, joten tunnistan hyvin tuon tunteen, että elämä muuttuu yhtäkkiä aivan toiseksi.
      On myös lohdullista kuulla, ettei syöpäsi tiettävästi ole levinnyt. Siitä olen itsekin yrittänyt pitää kiinni silloin kun ajatukset lähtevät laukalle.
      Ja kyllä, ne heikot hetket kuuluvat varmasti tähän kaikkeen, vaikka yrittäisi olla kuinka positiivinen ja vahva. Ei tätä tarvitse jaksaa täydellisesti.

      Paljon voimia myös sinulle hoitoihin ja sädehoitojen alkuun ❤️ Uskotaan yhdessä siihen, että tästä selvitään.

  2. Maarit avatar
    Maarit

    Kiitos, että kirjoitat tätä blogia ❤️ Sanoitat niin monia itsellenikin tuttuja tunteita ja asioita. Monen rintasyövästä ja sen hoidosta vain vähän tuntevan kannattaisi ehdottomasti lukea blogiasi, ja toki myös itse hoitoja saavan henkilön ❤️
    Toivon voimia sulle ja sitä, että saisit pian seuraavan hoitokerran. Odottaminen tuntuu vaikealta, mutta kehon on tärkeää palautua riittävästi. Halaus! ❤️

    1. Celinda Byskata avatar
      Celinda Byskata

      Kiitos ihanasta kommentista ❤️

      On jotenkin lohdullista kuulla, että teksteistäni löytyy myös muille tuttuja tunteita ja ajatuksia, vaikka toivoisin tietenkin ettei kenenkään tarvitsisi käydä tätä läpi.

      Odotus on kyllä yllättävän raskasta. Järjellä ymmärrän täysin, miksi hoitoja siirretään ja miksi kehon pitää saada palautua, mutta tunteet eivät aina pysy järjen mukana.

      Ja kiitos myös siitä, mitä kirjoitit blogista ❤️ Mietin pitkään uskallanko jakaa näitä tekstejä laajemmin, joten tällaiset kommentit tuntuvat todella merkityksellisiltä.

      Halaus sinnekin ❤️

  3. Katri avatar
    Katri

    Pidin itse päiväkirjaa hoitojeni aikana. Meidän tekstit on miltei identtiset.

    AC:n sijaan sain EC:n, mutta ihan samat oireet. Viimeinen EC jätettiin antamatta ja annosta pienennettiin toiseen kertaan, koska oireet oli niin rajut. Suu haavoilla, jatkuvaa lämpöilyä, mitättömät neutrofiilit, kolme ensiapukeikkaa. Mutta se kaikki meni ohi.

    Sitä ajatusta ja mantraa hoin itselleni, kun makasin sikiöasennossa enkä jaksanut mitään. ’Tämä menee ohi. Tulee parempi päivä’. Nukuin 15-20 tuntia vuorokaudesta, koska uni oli pako.
    Ja niin siinä kävi. Se kaikki meni ohi, muuttui menneeksi ja olo koheni. Ennalleni en ole tullut, en usko että meistä triploista kukaan tulee hoitomyllyn ja uusiutumisen pelon kanssa elämisen jälkeen. Mutta ei tarvitsekaan. Elämä on hyvää ja näin vain joskus käy.

    Mulla hoidot loppui mastektomiaan (3/25), hoitovaste oli täydellinen patologin lausunnon mukaan.

    Tämän haluan sinulle sanoa: se kaikki menee ohi ja parempi päivä tulee. Aivan varmasti ❤️

    1. Celinda Byskata avatar
      Celinda Byskata

      Kiitos ❤️ Tuli todella lohdullinen olo viestistäsi, vaikka tiedänkin että sen taustalla on rankka oma kokemus.

      Varsinkin tuo, että “se kaikki meni ohi”, osui juuri nyt johonkin todella syvälle. Kun on keskellä tätä kaikkea, tuntuu välillä siltä ettei elämä ole enää mitään muuta kuin verikokeita, sivuvaikutuksia ja seuraavan hoidon odottamista. Silloin on vaikea edes kuvitella aikaa tämän jälkeen.

      Olen myös todella iloinen sinun puolestasi täydellisestä hoitovasteesta Se antaa toivoa.

      Ja juuri noin se on, ettei tästä kukaan tule ihan entisenä takaisin. Ei tällaisesta rumbasta voi noin vain palata ”takaisin normaaliin elämään”.

      Kiitos kun kirjoitit! ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *