Huomasin eron melkein heti verensiirron jälkeen. Jo samana iltana jaksoin seistä hetken ilman että jalkoja alkoi heti polttaa. Se kuulostaa ehkä pieneltä asialta, mutta viime viikkojen jälkeen se tuntui aivan uskomattomalta.
Sain verensiirron keskiviikkona 13. toukokuuta. Seuraavana päivänä olo oli oikeasti hieman parempi. En voi hyvin, en lähelläkään sitä, mutta en enää ole aivan täysin romuna. Ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan heräsin myös ilman sitä hirveää päänsärkyä, josta oli tullut osa olematonta aamurutiiniani.
Saaristoon
Conny ja nuorimmainen olivat suunnitelleet saaristoon lähtöä jo pitkään. Pitkän harkinnan jälkeen päätimme, että minä lähden mukaan. En tiedä, milloin pääsen sinne seuraavan kerran, joten nyt oli pakko tarttua tilaisuuteen, kun sain muutaman ylimääräisen päivän ennen seuraavaa hoitoa ja vointi oli pitkästä aikaa edes vähän siedettävämpi.
Enhän minä edelleenkään hyvin voi, joten mistään aktiivisesta saaristoviikonlopusta ei ollut kyse. Mutta jo pelkkä kauppalistan tekeminen ja vanhan rinkkani pakkaaminen tuntui hauskalta. Melkein normaalilta.
Perjantaina lähdimme matkaan. Mukaan otettiin myös iso boomboxini. Euroviisuja täytyy tietenkin voida seurata myös saaristossa. Meillä ei ole sähköä, mutta aurinkopaneelin ja läppärin avulla kaikki toimii yllättävän hyvin.
Minä en käytännössä tehnyt mitään fyysistä. Istuin autossa, kävelin autolta veneelle ja veneeltä mökille. Pojat hoitivat kaiken muun. He kantoivat, pakkasivat, järjestelivät ja tekivät. Tuntuu edelleen oudolta vain istua vieressä katsomassa, kun muut tekevät kaiken sen, mitä minäkin yleensä teen. Mutta juuri nyt elämä on tällaista.
Kun saavuimme perille, mökissä oli kaksitoista astetta lämmintä. Laitoimme tulen kaminaan, petasimme sängyt ja söimme iltapalaa ennen kuin olikin jo aika mennä nukkumaan.
Ihan vain olemista
Lauantaina oli aivan uskomattoman hieno sää. Minä en saa hoitojakson aikana olla auringossa, mutta olin silti ulkona melkein koko päivän. Aurinkovoide, varjossa istuminen ja pitkät hihat saivat riittää. Ja oli niin uskomattoman hyvä vain olla siellä.
Olin ottanut kirjan mukaan, mutta en avannut sitä kertaakaan. Istuin lähinnä tuolissa, kuuntelin lintuja, katselin merta ja seurasin isoa hiirtä, joka juoksi edestakaisin pihalla. Grillailimme ja joimme kahvia. Illalla lämmitimme saunan ja katsoimme Euroviisuja.
Ehdimme myös tavata muutamia saaren naapureita. Se oli mukavaa. Pelkkä pieni jutustelu ja tunne siitä, että on taas osa jotain tavallista.
612 askeleesta 6000:een
Otin koko viikonlopun todella rauhallisesti, mutta silti liikuin enemmän kuin pitkään aikaan. Päivä ennen verensiirtoa olin kävellyt 612 askelta, ja sekin oli tuntunut raskaalta. Sunnuntaina, vain muutamaa päivää myöhemmin, askelia kertyi yli 6000. Se kertoo aika paljon.
Teki niin äärettömän hyvää olla siellä. Istua laiturilla ja vain tuijottaa merta. Kuunnella tuulta ja aaltoja. Kuunnella satakieltä ja kaikkia niitä muita lintuja, joita en vielä tunnista.
Välillä pystyin oikeasti nauttimaan hetkestä. Olemaan ajattelematta seuraavaa hoitoa tai seuraavaa verikoetta.
Mutta ne ajatukset hiipivät silti alitajuntaan, väkisin. Milloin pääsen tänne seuraavan kerran?
Vastaa