Viimeisin hoito, eli ensimmäinen kierros “Red devilia”, iski paljon kovempaa kuin olin osannut odottaa. Tiesin kyllä, että tämä vaihe hoidosta vetää usein veriarvot todella alas ja aiheuttaa voimakasta uupumusta. Olin jo aiemmin ajatellut olevani niin väsynyt kuin ihminen voi olla.
Voi, kuinka väärässä olinkaan. Tämä oli jotain aivan muuta. Ei tavallista väsymystä, vaan totaalista fyysistä uupumusta. En pystynyt edes nukkumaan sitä pois. Keho ei vain enää jaksanut toimia normaalisti. Salaatin pilkkominen tai kananmunan paistaminen sai kädet ja jalat polttamaan maitohapoista. Pelkkä sohvalta nouseminen saattoi nostaa sykkeen yli 180:n. Leposyke pyöri usein 110–130 välillä, ja olin jatkuvasti hengästynyt. Nyt tiedän myös miksi. Kehoni ei yksinkertaisesti enää kuljettanut happea normaalisti.
Kun verikokeiden tulokset tulivat Maisaan, näin melkein heti että arvot olivat punaisella, mikä on huono juttu. Kaikki tärkeimmät arvot olivat todella huonoja. Leukosyytit, neutrofiilit, trombosyytit ja hemoglobiini olivat kaikki reilusti liian matalia. Ehdin jo henkisesti valmistautua siihen, että seuraavana aamuna puhelin soisi. Ja niinhän siinä kävi.
Puhelu Helsingistä
Syöpäkeskuksesta soitettiin heti aamulla. Kehoni ei kestä seuraavaa hoitoa juuri nyt. Kun veriarvot romahtavat näin alas, riskit kasvavat monella tavalla yhtä aikaa. Valkosolut ja neutrofiilit ovat tärkeitä immuunipuolustukselle. Ilman niitä infektioriski nousee korkeaksi. Trombosyytit taas auttavat veren hyytymisessä, ja hemoglobiini kuljettaa happea kehossa. Kun kaikki nämä arvot putoavat yhtä aikaa, seuraavaa sytostaattihoitoa ei voida turvallisesti antaa. Hoitoa siirrettiin siis viikolla eteenpäin.
Olin melkein odottanut sitä, mutta silti pettymys tuntui raskaalta. Hoitojen viivästyminen tuntuu henkisesti vaikealta, vaikka tiedänkin ettei se ole minun syytäni eikä asia, johon voisin itse vaikuttaa. Lisäksi siitä syntyy melkoinen käytännön palapeli. Kaikki verikokeet, magneettikuvaukset, tietokonetomografiat ja lääkäriajat täytyy siirtää hoitojen mukana. Kalenterin hallinta ei ole enää mitään pientä säätöä.
Silti tiedän, että kehon täytyy nyt saada levätä. Luuytimen pitää saada aikaa toipua ja alkaa taas tuottaa uusia verisoluja.
Verensiirto
Hoidon sijaan lähdin Helsinkiin verensiirtoon. Tarkoituksena oli antaa kaksi pussia punasoluja nostamaan hemoglobiinia hieman ylemmäs.
Niinpä istuin 13. toukokuuta jälleen Syöpäkeskuksen osastolla ja sain valita tuolini, aivan kuten hoidoissakin. Laskimoportti valmisteltiin ja kytkettiin. Kaikki alkoi melkein samalla tavalla kuin varsinaisissa hoidoissa. Erona oli se, että tällä kertaa vointiani seurattiin tavallista tarkemmin. Verenpainetta mitattiin useita kertoja ja kuumetta seurattiin säännöllisesti ennen verensiirtoa, sen aikana ja sen jälkeen.
Ensimmäiset kymmenen minuuttia veri tippui hyvin hitaasti. Hoitaja kertoi, että jotkut voivat saada reaktioita myös verensiirroista. Tämä kaikki oli minulle täysin uutta. Yksi pussi kesti noin puolitoista tuntia, joten istuin siellä yhteensä melkein neljä tuntia. Kaikki meni kuitenkin hyvin eikä minulle tullut onneksi mitään reaktioita.
“Viikon tauko”
Jonkun korvaan viikon “tauko” hoidoista saattaa kuulostaa helpotukselta, melkein ”lomalta”. Minulle se ei tunnu siltä.
Haluan pysyä suunnitellussa tahdissa. Haluan saada täydet annokset ja mahdollisimman hyvän tehon hoidolle. Tosiasiahan on, että jos hoitoja joudutaan siirtämään tai annoksia pienentämään, myös teho hieman kärsii. Ja se pelottaa minua.
Mutta tämä on taas yksi niistä asioista, joita en voi itse hallita. Täytyy vain hyväksyä tilanne ja toivoa, että keho palautuu tarpeeksi jotta hoitoja voidaan jatkaa.
Ja ei, en voi syödä itseäni parempiin veriarvoihin. Onkologi sanoi sen minulle hyvin suoraan. Kun sytostaatit ovat näin voimakkaita ja vetävät veriarvot alas, persiljan tai muiden “verenmuodostusta tukevien” ruokien syöminen ei auta mitään. On myös täysin kiellettyä käyttää vitamiineja tai ravintolisiä hoitojen aikana.
Yritän silti syödä niin järkevästi kuin pystyn, mutta ilman ylimääräistä stressiä siitä. Kun koko suu on täynnä haavaumia ja voimat täysin lopussa, tärkeintä on saada syötyä ylipäätään jotain.
Psyykkinen väsymys
Olen niin äärettömän väsynyt tähän kaikkeen juuri nyt. On hetkiä, jolloin haluaisin vain käpertyä sikiöasentoon, itkeä, nukahtaa ja herätä siihen että joku sanoo: “Kaikki oli vain painajaista.”Mutta tämä ei ole painajainen. Tämä on todellisuutta.
Joten ei auta kuin yrittää kerätä kasaan ne rippeet henkisestä voimasta, joita vielä löytyy, ja jatkaa eteenpäin päivä kerrallaan.
Ja muuten, ripset ovat edelleen tallella. Se on asia, josta saan vähän iloa.
Vastaa