Viides hoitokerta ja ”Red devil”

Viides hoito oli suunnitelman mukaan 29. huhtikuuta. Olen nyt siirtynyt hoitojen toiseen vaiheeseen, jossa solunsalpaajat vaihtuvat. Toinen niistä on se, jolla on maine yhtenä rankimmista solusalpaajista, nimittäin Doxorubisiini, eli niin kutsuttu “Red devil”.

Itse hoitopäivä meni rauhallisesti. Ei mitään dramaattista eikä onneksi allergisia reaktioita.

Haittavaikutukset

Tällä kertaa haittavaikutukset ovat erilaisia. Selkäkipu on itse asiassa lievempää kuin aiemmin, mikä on helpotus. Pahoinvointi on hieman voimakkaampaa, mutta vielä hallittavissa lääkkeillä.

Väsymys taas on jotain aivan muuta. Sitä on vaikea edes kuvailla. Pelkkä tomaatin pilkkominen salaattiin voi olla niin raskasta, että minun täytyy mennä lepäämään sen jälkeen. Jalkoja polttaa jo pienestä kävelystä kotona. Suihkussa en enää jaksa seistä, vaan tarvitsen jakkaran, jolla istua. Suoraan sanottuna olo on aika kurja. En todellakaan ollut mikään huippu-urheilija ennen tätäkään, mutta tällainen totaalinen voimattomuus ja jalkojen tärinä tuntuu hirveältä.

Vappu sohvalta käsin

Perheellä oli vappusuunnitelmia. Connyn piti lähteä saaristoon laittamaan paikkoja kesäkuntoon, ja vanhin lapsistamme matkusti yksin Hollantiin.

Minua ei saa jättää yksin juuri nyt, joten minä ja kaksi nuorempaa lasta menimme vanhempieni luo. Mistään suuresta vapunvietosta ei ollut kyse, mutta lapset ja äiti paistoivat herkullisia munkkeja ja muuten otimme aika rauhallisesti. Minä lepäsin suurimman osan ajasta, mikä oli myös odotettavissa.

Pieni säikähdyskin mahtui mukaan. Yhtenä aamuna heräsin ja kuumemittari näytti 37,7. Tiedämme jo, mitä 38 tarkoittaa, lähtöä suoraan päivystykseen. Onneksi lämpö laski itsestään.

Tahti kiristyy

Nyt myös aikataulu muuttuu raskaammaksi. Hoidot annetaan useammin, eli kahden viikon välein. Siinä välissä pitäisi jotenkin ehtiä palautua ja samalla käydä verikokeissa, EKG:ssä, magneettikuvauksessa, koko kehon tietokonetomografiassa sekä ihotautilääkärillä ja onkologilla.

Jossain vaiheessa seuraavien viikkojen aikana tapaan myös kirurgin ja muun tiimin kuullakseni jatkosuunnitelmasta ja saadakseni leikkauspäivän. Tiedän vain, että leikkaus on suunniteltu heinäkuulle.

On outoa, etten vielä tiedä, kuinka laaja leikkauksesta tulee. Eikä ajatus leikkauksesta keskikesällä tunnu erityisen hyvältä. Mutta mikään tässä syöpäasiassa ei ole optimaalista, joten ei auta kuin jatkaa perhekalenterin täyttämistä hoito- ja tutkimusajoilla.

“Ne ovat vain hiuksia”

Minulle sanotaan usein, että hiukset ovat vain hiuksia, että ne kasvavat takaisin ja että olen kaunis ilmankin niitä. Tiedän, että kaikki sanotaan hyvällä tarkoituksella, ja olen aidosti kiitollinen kaikesta välittämisestä ja viesteistä. Mutta vihaan sitä, että olen ilman hiuksia. Peilikuvani ei enää tunnu omaltani. Vastassa on kalpea ja kalju vieras ihminen.

Hiukset eivät ole “vain hiuksia”. Ne ovat osa identiteettiä. Minulla on aina ollut paksut ja pitkät hiukset. Nyt ulos lähteminen ilman niitä tuntuu väärältä, alastomalta ja epämukavalta tavalla, jota on vaikea selittää. Tähän asti on ollut helppoa, kun on ollut kylmää. Olen käyttänyt pipoa apteekissa ja hoidoissa käydessäni. Mutta nyt lämpötila nousee, eikä pipo tunnu enää yhtä luonnolliselta. Kaipaan jotain niin yksinkertaista kuin sitä, että voisi vetää sormet hiusten läpi, laittaa ne poninhännälle ja lähteä kauppaan.

Seuraava vaihe

Eikä tämä valitusvirsi lopu siihen.

Nyt myös kulmakarvat ja ripset alkavat lähteä. Yksi askel lisää kohti jotain pahempaa. Ensin hiukset, sitten se, mikä kehystää kasvot. Minulla on tummat ripset ja vahvat kulmat. Lapset sanovat, että tulen näyttämään avaruusolennolta, kun ne lähtevät. En voi muuta kuin olla samaa mieltä ja nauraa vähän mukana, vaikka eihän se oikeasti kovin hauskaa ole. Ja kyllä, tiedän että on parempi olla ilman hiuksia kuin kuolla syöpään. Mutta se ei tarkoita, ettenkö saisi surra kaikkea sitä, mitä menetän. Sillä syöpä ja hoidot vievät paljon. Ja se on raskasta.