Edellisestä kirjoituksesta on kulunut hetki, ja paljon on tapahtunut sen jälkeen.
7 tammikuuta ajoimme jälleen Helsinkiin. Tällä kertaa tapaamaan kirurgia. Huoneessa oli viisi ihmistä: kirurgi, kaksi muuta hoitotiimin jäsentä, minä ja Conny.
Kirurgi siirsi tuolinsa aivan eteeni. Lähelle. Hän kysyi, kuinka paljon tiedän tilanteestani. Vastasin rehellisesti, että aika vähän. Silloin hän katsoi minua suoraan silmiin ja kysyi rauhallisesti mutta vakavasti: Ymmärrätkö, miten vakavasta asiasta on kyse?
Se lause jää mieleen pitkäksi aikaa.
Hän ei sanonut sitä uhkaavasti. Hän halusi vain varmistaa, että olemme samalla tasolla keskustelussa.
Hän oli aivan uskomaton. Ammattimainen, empaattinen ja suora. Hän selitti, miten hoito etenee ja mitä voin odottaa. Hän sanoi myös suoraan, että minun kannattaa pysyä erossa Googlesta. Internet on yhä täynnä vanhentunutta tietoa. Tutkimus ja lääkkeet ovat kehittyneet. Ja hän sanoi selvästi, että minulla on kaikki mahdollisuudet selvitä tästä.
Tutkimuksia, kokeita ja odotusta
Sen käynnin jälkeen on tullut lisää tutkimuksia. Lisää verikokeita. EKG. Puheluita syöpäklinikalta. Ohjeita, tietoa ja kasa lomakkeita. Maisa-sovellus on ollut kullanarvoinen. Kaikki samassa paikassa. Helppo käyttää puhelimella. Jotain hyvää löytyy aina.
Ensimmäinen tapaaminen onkologin kanssa
14 tammikuuta tapasimme ensimmäistä kertaa onkologin. Istuimme Syöpäkeskuksen odotustilassa vähän ennen seitsemää illalla. Tapasimme naispuolisen onkologin ja hoitajan. Onkologi oli myös aivan ihana. Lämmin, selkeä ja läsnä. Saimme kysyä. Ei ollut kiire. Tunsimme, että meitä kuunneltiin.
Koska syöpäni on hyvin aggressiivinen, minulle tarjottiin aggressiivista hoitoa: yhdistelmä immuno-onkologista lääkettä ja solunsalpaajia. Immunologinen lääke voi aiheuttaa vakavia ja joskus pysyviä ja vaikeita haittoja. Mutta se lisää hoidon tehoa noin 13 prosenttia.
Se oli vaikea päätös. Mutta samalla ei. Riskit ovat suuret. Seuraukset voivat olla vakavia. Mutta nyt pitää tarttua kaikkiin mahdollisuuksiin selvitä. Kysyin suoraan, kannattaako se minun kohdallani. Hän vastasi, että suosittelee sitä. Olen tarpeeksi nuori ja hyväkuntoinen kestämään hoidon.
Kaikki eivät kestä sitä. Moni joutuu keskeyttämään haittavaikutusten vuoksi, esimerkiksi maksaoireiden takia. Mutta ei ole voittoa ilman riskiä. Niinpä sanoin kyllä.
Sain käytännön ohjeita. Syö kuten raskaana ollessa. Pieniä annoksia usein. Liiku sen verran kuin jaksat. Lepää. Tee asioita, jotka tuovat mielihyvää. Saan kortisonia suoneen ja pistän itse lääkettä, joka auttaa valkosolujen tuotantoa.
Lista mahdollisista ongelmista on pitkä. Mutta otan mukaani yhden lauseen: Sinä selviät tästä.
Kun suunnitelma on olemassa
Hoitaja kävi läpi käytännön asiat: matkakorvaukset, Kela-taksi, uusi Kela-kortti erityislääkekorvauksilla, pahoinvointilääkkeet. Kun ajoimme kotiin, sylissäni oli paksu nippu papereita sinisessä muovitaskussa. Ja pieni helpotus. Nyt on suunnitelma. Polku. Se on pimeä ja kivinen, mutta se on olemassa.
Maanantaina 20. tammikuuta kävin viimeisissä verikokeissa ennen hoitoa. Seuraavana päivänä tuli puhelu: vihreä valo. Hoito alkaa torstaina. Puhelun jälkeen puhkesin itkuun. Nyt tämä ei ole enää abstraktia. Nyt tämä on totta.
Päivät ennen uuden alkua
Elän viimeisiä päiviä ennen uutta vaihetta. Torstaina alkaa uusi luku. Kirjassa, jonka loppua kukaan ei tiedä.
Valmistaudumme kotona. Teemme arjesta mahdollisimman helppoa. Täytämme jääkaapin jogurtilla, proteiinivanukkailla ja marjoilla. Conny miettii uusia patjoja, jotta minulla olisi hyvä olla. Minä nautin vielä siitä, että saan pestä ja harjata hiukseni. Pian ne lähtevät.
Pää on ylikuormittunut. Yritän tehdä töitä samalla kun juoksen tutkimuksissa, täytän lomakkeita ja odotan puheluita. Tunteet tulevat aaltoina. Joskus suru vyöryy yli. Silloin pitää vain antaa sen tulla ja mennä.
Lapset kantavat
Lapset ovat mukana kaikessa. Puhumme arjesta ja tulevasta. Yksi lapsista kysyi, voisimmeko tehdä kesällä perunamaan kotipihalle, “jos äiti ei jaksa olla saaristossa”. Se meni suoraan sydämeen.
Lapset olivat Turussa ostoksilla ja toivat minulle lahjan. Suuren laukun. Syöpäkassin. Se kulkee mukana hoidoissa. Sinne mahtuu kaikki.
Ajatuksia ja pelkoa
Yritän olla katkeroitumatta. Miksi juuri minä? Miksei juuri minä?Kasvain tuntuu. Kipu on jatkuva. Syöpä muistuttaa koko ajan olemassaolostaan. Minua pelottaa. Hoidot. Haittavaikutukset. Epävarmuus.
Se, mikä kantaa
Kaiken keskellä on turva. Perhe. Ystävät. Conny. Ja luottamus hoitoon.
Huomenna on viimeinen päivä ennen aloitusta. Sitten mennään.
Vastaa