Ensimmäinen hoitokerta

Torstaina 22. tammikuuta kaikki alkoi toden teolla. Lähdimme kotoa klo 6.30. Oli pimeää ja kylmää. Osastolla minut kutsuttiin sisään melkein heti. Olin yksi aamun ensimmäisistä potilaista ja sain valita paikan. Moduulissa on kuusi hoitotuolia.

Conny oli mukana, kun kaikki aloitettiin. Koska minua oli hiljattain pistetty kämmenselkään, kanyyli laitettiin tällä kertaa kyynärtaipeeseen. Se tarkoitti, etten voinut liikkua juuri lainkaan. Olin paikallani koko ajan.

Tuoli oli mukava ja säädettävissä eri asentoihin. Sain peiton, ja Conny levitti tärkeät tavarani pöydälle viereen: juotavaa, välipalaa, puhelimen ja kuulokkeet. Sitten kaikki alkoi. Aloitus tehtiin rauhallisesti, jotta nähtäisiin, miten reagoin. Hoidon aikana allergiset reaktiot ovat mahdollisia.

Kun kaikki oli käynnissä, Conny meni yleisiin tiloihin tekemään töitä. On iso asia, että hän voi olla mukana kaikilla käynneillä. Minulla olisi oikeus Kela-taksiin, mutta ajatus kotiin palaamisesta taksilla hoidon jälkeen ei houkuttele. Omassa autossa voin säätää asentoa, pyytää hiljaisuutta tai musiikkia, sulkea silmät ja nukkua. Ja kun on huono olo, ei kaipaa vieraita hajuja ympärilleen.

Hoidon aikana sain neljä lääkettä tiputuksena: kortisonia tulehdusten ehkäisyyn, kahta eri solunsalpaajaa sekä immunologisen lääkkeen. Jokaisen lääkkeen välillä letkut huuhdeltiin. Hoitaja kävi säännöllisesti tarkistamassa vointini ja kysyi, tarvitsenko jotain. Tunsin oloni turvalliseksi. Sain myös mukillisen pieniä jääpaloja, niiden sanotaan auttavan suun limakalvoihin. Niitä sitten rouskutin.

Tuntia ennen hoitoa olin ottanut pitkävaikutteisen pahoinvointilääkkeen. Olin niin väsynyt, että puhe alkoi sammaltaa. Se oli varmaan yhdistelmä lääkettä, jännityksen laukeamista ja itse hoidon vaikutusta. Loppuajan makasin musiikki korvissa ja lepäsin.

Ei reaktioita. Ei mitään dramaattista. Se oli helpotus. Kun kaikki oli valmista, pakkasin syöpäkassin, pyysin Connya hakemaan minut ja lähdimme kotiin. Nukahdin autossa ja heräsin vasta omalla pihalla. Kotona voin ihan normaalisti. Tein jopa pienen kävelylenkin kävelymatolla.

Kun sivuvaikutukset alkoivat

Perjantaina tein töitä normaalisti. Olin vähän väsynyt, mutta oli hyvä saada ajatukset muualle.

24 tuntia hoidon jälkeen pistin vatsaan lääkkeen, joka auttaa kehoa tuottamaan uusia valkosoluja. Tein sen perjantai-iltana ja jäin odottamaan, mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Aluksi kaikki oli rauhallista. Sitten alkoi hiipiä selkäkipu. Vatsa meni sekaisin. Selkäkipu on tunnettu sivuvaikutus pistoksesta. Muut oireet johtuivat todennäköisesti hoidosta.

Kipu paheni. Alaselässä oli infernaalinen särky. Otin Buranaa ja Panadolia maksimiannoksina. Ne eivät juuri auttaneet. Seuraavat päivät olivat raskaita. Kävin läpi melkein koko sivuvaikutusten kirjon. Ensin ummetus. Lääkettä siihen. Sitten pahoinvointi. Lisää lääkkeitä. Sitten vatsa kääntyi toiseen suuntaan. Lisää lääkkeitä.

Olin ostanut pienen muovilaatikon lääkkeille. Se ei riittänyt alkuunkaan. Nyt minulla on iso kori ja se pieni laatikko. Suun limakalvot menivät rikki. Nenä myös, ja alkoi nenäverenvuoto. Silmät olivat kuivat kuin hiekkapaperi. Apteekkiin meni rahaa.

Päivystys ja maksa-arvot

Vajaa viikko hoidosta aloin voida vähän paremmin. Mutta eräänä iltana tuli vilunväristyksiä. Kuume. Yli 38 tarkoittaa, että päivystykseen täytyy lähteä viipymättä.

Odotimme taas. Lopulta kuulimme, että muut arvot olivat kohtuulliset. Lääkäri oli konsultoinut onkologia ja arvioi, että kyse oli todennäköisesti hoidon reaktiosta. Hän mainitsi osastohoidon, mutta kysyi miltä minusta tuntuu. Halusin kotiin, ja saimme luvan lähteä. Olimme kotona kolmelta yöllä. Kaaduin suoraan sänkyyn. Seuraavana päivänä voin jo vähän paremmin.

Kasvot

Juuri kun ajattelin, että pahin on ohi, heräsin eräänä aamuna ja katsoin peiliin. Koko kasvot olivat täynnä pieniä punaisia näppyjä. Vuorokaudessa ne muuttuivat kirkkaanpunaisiksi, rakkulaisiksi. Kipu oli kova. Tunsin pulssin poskissa. Kipu yltyi makuuasennossa, paineen tunne oli kova.

Taas lähtö päivystykseen. Onneksi Tammisaaressa on päiväpäivystys, joten pystyin ajamaan sinne itse. Lääkäri konsultoi onkologia ja ihotautilääkäriä.

En ollut varautunut siihen, että minut tutkitaan päästä varpaisiin. Siinä sitten seisoin, vähän nolona, varpaiden välissä oli villasukkanöyhtää, sääret karvaiset ja olin pukenut vanhat ja paremmat päivänsä nähneet alusvaatteet. Siinä kohtaa sai päästää ylpeydestä irti. Yritin ajatella, että lääkäri on varmasti nähnyt pahempaakin. Sain antibiootit ja voiteita, sekä lähetteen ihotautilääkärille.

Ihotautilääkäri muutaman päivän päästä oli aivan ihana. Hän oli perehtynyt tilanteeseeni, tutki huolellisesti ja konsultoi kollegaa, joka tuli myös tutkimaan ihoani. Heistä kumpikaan ei kuulemma ollut nähnyt tällaista reaktiota aiemmin. Se ei oikeastaan yllättänyt minua. Olen aina kuullut olevani hieman ”erikoinen”, esimerkiksi kun kirurgi kymmen vuotta sitten kertoi että sappirakostani oli poimittu 50 kiveä.

Ihotautilääkäri kertoi myös sairastaneensa itse rintasyövän. Juttelimme hetken. Tunsin, että minut nähtiin ja kuultiin. Sain uuden antibiootin pidemmäksi aikaa ja tarkennetut hoito-ohjeet.

Kun kaikki alkaa helpottaa

Samana iltapäivänä minulla oli puhelinaika syöpäkeskuksen lääkärin kanssa. Hän kävi kaiken läpi ja sanoi, että minun täytyy nyt laittaa terveys ja jaksaminen etusijalle. Reaktioni olivat olleet voimakkaita. Hoito on aggressiivista ja vie voimat. Hän kirjoitti minulle sairauslomaa koko hoitojakson ajaksi, juhannukseen asti.

Se tuntui ristiriitaiselta. Mutta myös helpottavalta. Ei enää huonoa omaatuntoa työstä.

Hiljalleen vointi alkoi parantua. Selkäkipu helpotti. Kasvot rauhoittuivat. Maku alkoi palata, ei täysin, mutta kuitenkin. Ymmärrän nyt, miksi hoitojen välillä on viikkoja. Keho tarvitsee aikaa palautua. Hoito on brutaali. Se hajottaa. Vastustuskyky romahtaa. Lista sivuvaikutuksista on niin pitkä, ettei siihen kannata liikaa keskittyä.

On nurinkurista, että pitää hajottaa, jotta voidaan rakentaa uudelleen.

Hiukset

Esitteessä luki, että hiukset alkavat yleensä lähteä noin kahden viikon kuluttua ensimmäisestä hoidosta. Minulla ne lähtivät tasan 14 päivän kohdalla.

Luulin, että hiuksia irtoaisi vähän kerrallaan. Mutta kun vedin kädellä hiusten läpi, käteen jäi kasa hiuksia.

Olimme sopineet lasten kanssa, että kun tämä päivä tulee, he saavat leikata vapaalla kädellä. Sen jälkeen Conny ajaa loput pois.

Istuin keittiön lattialla tuolilla. Keskimmäinen tytär leikkasi. Me nauroimme. Näytin aika erikoiselta. Sitten Conny ajoi loput pois. Oli vaikeampaa kuin luulin katsoa itseäni peilistä. Kasvot olivat yhä täynnä ihottumaa. Ja nyt olin ilman hiuksia.

En näyttänyt enää itseltäni.

Hiukset ovat vain hiuksia.
Mutta eivät kuitenkaan.